Mikserit

Olen havainnut, että pienemmät keikat tulee mielellään hoidettua ”bädi-miksauksella” ja perinteisempää konsolia & kaapelinvetoa keulaan on tullut vältettyä. Toki noille myös paikkansa löytyy varsinkin kun kattaus alkaa kasvamaan, joten kylläpä sitä silloin hyvinkin nopeasti alkaa kaipaileen fyysisiä nappeja sormien alle. Hieman haastetta

Mikserit

18.12.2021 – Afterworld @ Tullisali, Oulu

Kirjoitellaanpas hieman tarinaa viime joulukuun Tullisalin keikalta, jossa esiintyjinä oli Battle beast, Arion ja Afterworld. Olimme tuttuun tapaan Janne Erveliuksen kanssa hoitamassa Afterworldin tekniikkaa siten, että Janne FOHissa ja minä hoidin lavan. Tällä työnjaolla olemme Afterworldin osalta menneet jo vuosia. Myös kalusto

18.12.2021 – Afterworld @ Tullisali, Oulu

Äänityksiä (kevät 2022)

Helmikuun lopussa aloitettiin Mastervox studiolla äänittämään rumpuja kahdelle bändille, joissa paukuttaa sama rumpali. Käytetään näistä bändeistä nyt vaikka koodeja ”A” ja ”S”. Rummut A-bändin osalta sovittiin, että äänitetään nyt rummut, sekä laulut ehkä jossain kohtaa myöhemmin, mutta S-bändin osalta oli tarkoitus kopistella

Äänityksiä (kevät 2022)

12.5.2022 – Asiakastilaisuus @ ProMart

Työpaikalla järjestettiin pienimuotoinen asiakastilaisuus, jossa oli muutamia näytteilleasettajia, sekä toki ruokatarjoilua vieraille.Tarvittiin myös äänentoistoa lähinnä taustamusiikkiin ja juontohommiin. Otin setiksi pari Sectorin kaappia (jotka ovat Watti-Matin käsialaa), t-ampin hieman isompi pääte, Soundcraft Ui12 -pikkumikseri, sekä Shenkun langaton mikki. Näyttelyalue oli kuitenkin sen

12.5.2022 – Asiakastilaisuus @ ProMart

9.4.2022 – RT Band @ Petrellin Saluuna, Oulu

Pitkänlinjan muusikoista, sekä äänialan rautaisista ammattilaisista koostuva bilebändi RT Band pyysi miksaamaan heidän Petrellin keikan ja tämähän kyllä minulle kävi, joten ei muuta kuin hommiin. Livepaletin Watti-Matti soittaa bändissä bassoa ja sovittiinkin että hän tuo paikalle tarvittavan kaluston. Päätettiin myös, että mennään

9.4.2022 – RT Band @ Petrellin Saluuna, Oulu