Viimeaikoina menty aika mukavasti keikkojen ja studiohommien vuorovedoilla. Viikolla studiota ja viikonloppuisin keikkaa.
Viime viikonloppuna keikkailtiin Public Shamella Petrellissä. Väkeä oli paikalla jälleen mukavasti ja hommat pelasi kuten pitikin. Taisi olla muuten tämän vuoden kahdeksas Petrellin keikka minun osalta. Yksi keikoista oikeastaan ajautui näppeihin vahingossa ja yhdellä keikalla oli kolme eri bändiä, jolloin voisi laskea myös, että tälle vuotta on poljettu kymmenen bändin vetoa kyseisessä kippolassa ja yhteensä 19 setin verran musaa. Setit on pääasiassa olleet 2 x 45min, paitsi yhdellä bändillä oli tapana tehdä 3 x 30min. Kolmen bändin ilta oli poikkeus myös settien kestossa, kun taisi kaikki lähennellä sitä tuntia..
Näin jälkeenpäin kun katoin, että tulikohan sitä napsittua mitään kuvamateriaalia viikonlopulta talteen, niin sain huomata, että kohtalaisen huonosti ja näköjään vain kasausvaiheessa ukkojen hanurit on kiinnostaneet…

Studiolla on väkästelty nyt useamman orkan kanssa ja yhdelle näistä käytiin kopsimassa muutamaan biisuun rumpuja narulle. Jääkööt nyt tässä kohtaa mainitsematta tuon tarkemmin aiheesta, mutta eiköhän tästäkin vielä jossain kohtaa jotain kuulu enemmän.. 🙂
